Elämäni paikat

Ihminen elää ja toimii monissa paikoissa. Paikat ovat meille tärkeitä mutta toisilla niistä on meille suurempi merkitys. Olen listannut seuraavaan tärkeitä paikkoja ja aikoja elämäni varrelta.

Syntymäpaikka ja -aika

1960 Helsingin maalaiskunta (nykyisin osa Vantaan kaupunkia)

Asuinpaikat ja -ajat

1960 - 1962 Turku

Lapsuusvuodet asuimme kerrostalossa Turun keskustassa, torin laidalla. 

1962 - 1968 Tampere

Asuimme Tampereen keskustassa. Aloitin koulun vuonna 1967 Johanneksen kansakoulussa. 

1968 - 1983 Turku

Muutimme takaisin Turkuun, Laukkavuorelle rakennettuun lähiöön. Vietin nuoruuteni vuodet lähiön jengeissä.

1980 Varusmiespalveluksessa Porin prikaatissa Säkylässä ja reserviupseerikoulussa Haminassa (res. kapteeni 2009).

1983 - 1995 Tampere

Muutin opiskelupaikan perään Tampereelle. Asuimme yhdessä nykyisen vaimoni Annen kanssa keskustan kaksiossa Aleksanterinkadulla. Isompaan asuntoon Jankanraitin asuntoalueelle muutimme 1991.

1995-1996 Takasaki, Japani

Asuimme koko perhe Takasakissa, joka on japanilaisittain pienehkö, noin 250 000 asukkaan kaupunki keskellä Japanin pääsaarta Honshua. Kävin sieltä junalla töissä Hitotsubashin yliopistossaTokiossa.

1996 - Mikkeli 

Muutimme Japanista suoraan Mikkeliin, jossa asuimme ensin vuokralla mutta vappuna 1996 muutimme jo omaan taloon Silvastiin. Tontin paikka valittiin sillä perusteella, että lapsilla oli sopiva koulumatka Moision kouluun.

 mikkeli-12.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kesäpaikka

Perheellämme ei ole koskaan ollut kesämökkiä. Kesäpaikaksi voin kuitenkin nimetä isäni kotipaikan Mäntyharjussa, jossa olen viettänyt monia kesiä lapsena ja nuorena. Käymme siellä joka kesä muutamia kertoja. Salmelan taidenäyttely kuuluu tietysti kesäohjelmaan.

 lehtola2008.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Työpaikka

Työpaikkani on Ruralia-instituutti Mikkelissä. Se on Helsingin yliopiston erillislaitos, jolla on toinen yksikkö Seinäjoella. Mikkelissä työskentelee noin 60-70 ihmistä. Ruralia on osa Mikkelin yliopistokeskusta.